torstai 17. joulukuuta 2015

Käsi kädessä Jeesuksen ja lähimmäisen kanssa/ Hilja Aaltonen






Käsi kädessä Jeesuksen ja lähimmäisen kanssa
( Hilja Aaltosen rukouskirjasta)


Kun itse ollut väsynyt, oppii väsyneiden evankeliumin.
Tekniikka on vallannut maailman ja vienyt tilan helliltä ihmissuhteilta.
Kumpa voisimme astua lähemmäs ihmistä,
koska silloin ilmanala muuttuu heti.
Kun olemme lähellä ihmistä hyvinä ja huonoina päivinä,
silloin lämmittävät kyyneleet ja sydänten särkyminen.
Hellyyden alla särkyneellä sydämmellä on taito hoitaa toista.
Silloin kuulemme kauniita Jumalan yliopiston luentoja,
joita ei kuulu missään muualla, kuin viisaassa elämänkoulussa.
Se koulu on hiljainen ja lämmin, kuin vastalämmitetyn uunin kylki. Siellä on hyvä ihmisten erilaisin tavoin,
erilailla puettuina, erilaisilta portailta maailmaan lähteneinä.
Ihmiseen ei tekniikka ylety, mutta
hellyys ja laupeus ylettyy.
*****
Herra, kiitän Sinua päivästä päivään, että olet antanut minulle hyvän elämän. Vaikka on ollut tummia varjoja ja kivisiä polkuja,olet ollut uskollisesti apuni ja turvani. Kiitos, että saan tästä armosi lähteestä toisillekkin ammentaa Sinun hyvyyttäsi. Anna minun tänäänkin tarjota vaikkapa lasillinen vettä toiselle. Aamen
Hilja Aaltonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti