Yksin mutta Jumalan kanssa / Oswald Chambers

Yksin mutta Jumalan kanssa

 Jumalan  lapsen  ja  Jumalan  palvelijan  täytyy olla niin paljon yksin, ettei hän lopulta enää  huomaa  olevansa  yksin.  Kristillisen  elämän   alkuvaiheessa   ihminen   yleensä   kokee  pettymyksiä.  Ihmiset,  jotka  hänen  mielestään  olivat  olleet  hengellisiä  valoja,  eivät olekaan sitä ja ne, jotka aluksi olivat hänen  kanssaan,  kääntyvät  muualle.  Tällaisiin  pettymyksiin  meidän  täytyy  tottua  niin, ettemme sitten huomaakaan jääneemme yksin.
 Paavali  kirjoitti  Timoteukselle:  ”Kun  ensimmäisen  kerran  puolustauduin  oikeudessa, ei kukaan tullut avukseni vaan kaikki jättivät minut yksin” (2. Tim. 4:16).
 Meidän  ei  siis  pidä  rakentaa  uskoamme  epävakaiden  ja  häilyvien  valojen  varaan  vaan  sen  todellisen  Valon  varaan,  joka ei koskaan katoa.
 Kun tärkeät ihmiset lähtevät, me olemme   surullisia   kunnes   huomamme,   että   juuri niin piti käydä, jotta meille jäisi vain Yksi  ja  yksi  tehtävä:  Katsoa  Jumalaa  kasvoihin, jotta hän meitä auttaisi.
 Älä  anna  minkään  estää  sinua  katsomasta  herkeämättä  Jumalaan  sinun  itsesi  tähden  ja  sen  opin  tähden,  jonka  mukaan  sinä pelastut. Ja joka kerran kun sinä saarnaat,  katso  ensin  Jumalaa  kasvoihin  kun  puhettasi  valmistat. 
 Jumalan  palvelija  on  henkilö,  joka  jatkuvasti  katsoo  Jumalaa  kasvoihin  ja  sitten  vasta  menee  toisten  luokse ja muille puhumaan.  Jumalan palvelijalle on luonteenomaista valo, josta hän ei itse tiedä mitään. Kun ”Mooses  laskeutui  Siinainvuorelta  liitontaulut  käsissään,  hänen  kasvonsa  säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt.” (2. Moos. 34:29).
 Meitä  ei  ole  kutsuttu  julistamaan  itseämme, ei julistamaan toisille epäilyjämme tai  hetkellistä  hiljaista  iloamme,  jota  toisinaan  saatamme  tuntea  Jumalan  kasvojen  edessä. Jumalan palvelijan salaisuus on se, että  hän  katsoo  Jumalan  kasvoihin  ja  puhuu yksin hänestä. 
 Nykypäivänä   painotetaan   työntekoa,   myös  hengellisen  työn  tärkeyttä.  ”Meidän  on lähdettävä! Pakanat hukkuvat ilman Jumalaa! Meidän on vietävä sanoma heille!” 
 Tämä ei ole tärkeintä. Tärkeintä on, että  näemme  Jumalan.  Tärkeintä  on,  että  opimme  tuntemaan  Jumalan.  Kristillisen  julistuksen   tehtävänä   on   saattaa   meidät   tuntemaan  Jumala  oikein.  Muu  seuraa  sitten tästä. 

 Skotlantilainen baptistisaarnaaja Oswald Chambers (1874–1917)

https://kristitynfoorumi.org/lehdet/AR52008.pd

Katso Golgataan / Olavi Peltola

Katso Golgataan!  Jesaja 53 Olavi Peltola

Haluamme vielä pysähtyä Raamatun ihmeellisimmän profetian – Jesaja 53:n – ääreen. 
 Sen  valossa  ymmärrämme,  miksi  Jesaja  jo  heti  kirjansa  alussa  saattoi  julistaa  rohkeasti:  ”Vaikka  teidän  syntinne  ovat  veren-punaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat  purppuranpunaiset,  ne  tulevat  valkeiksi  kuin  puhdas villa.” (1:18) Tämä voi toteutua vain Jumalan kansan sovitusuhrin tähden.
 Jesaja  itsekin  vaikeroi  Jumalan  kirkkauden  ja  pyhyyden edessä. ”Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet.” (6:5) Mutta hän sai kuulla nuo  ratkaisevan  tärkeät  sanat:  ”Sinun  syyllisyytesi  on  poissa  ja  syntisi  sovitettu.”  (6:7)  Näiden  sovitukseen  perustuvien  sanojen  vapauttamana  alkaa  koko Jesajan vuosikymmeninen palvelutyö Herran profeettana.
 Kuinka monta kertaa Jesaja kirjansa kuluessa julistaakaan  tätä  ihmeellistä  sovituksen  sanaa!  Vain  sen sanan varassa on jokaisella ihmisellä mahdollisuus pelastua syntiensä tuomiosta ja olla jatkuvassa yhteydessä elävään Jumalaan.
 Juuri sitä tarkoittavat sanat: ”Herra on laskenut Siionin perustukset ja kurjimmatkin hänen kansastaan löytävät turvansa sieltä.” (14:32) Jumala laski Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen  kulmakiven  sitomaan  vankkaa  perustaa. Joka uskoo, ei horju. (28:16) Tämä uskovan ihmisen  elämän  perustus,  peruskivi  ja  kulmakivi,  on yksin Jeesus Kristus ja hänen työnsä Golgatalla. Vain se kestää ajassa ja iankaikkisuudessa.
 Juuri Golgatan ristin Kärsijässä Jumala on lähettänyt  meille  auttajan,  joka  ajaa  meidän  asiaamme  ja  pelastaa  meidät.  (20:20)  Juuri  hänessä  iankaikkinen Jumala toteutti ihmeellisen suunnitelmansa, kaukaa harkitun, varman ja luotettavan. (25:1) Se tarjoaa  turvapaikan  heikolle,  pakopaikan  kurjalle  vaikeuksien aikana. (25:4)
 Kuinka kipeänä monet Golgatan juurelle pysähtyneet ovat myös kokeneet Herran sanat: ”Synneilläsi  kyllä  olet  minua  rasittanut,  pahoilla  teoillasi  minua  vaivannut.”  Ja  kuitenkin  he  ovat  uskaltaneet  tarttua  jatkon  sanoihin:  ”Mutta  minä,  minä  itse  pyyhin  pois  sinun  rikkomuksesi  oman  itseni  tähden  enkä  muistele  sinun  syntejäsi.”  (43:24-25) Totisesti meillä kenelläkään ei ole Herran pyhien silmien edessä muuta turvaa kuin sanat: ”Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi  kuin  pilviverhon.  Palaa  minun  luokseni,  minä olen lunastanut sinut vapaaksi.” (44:22) 
 Tänäänkin uskallamme kaikesta heikkoudestamme huolimatta uskoa, että mekin kuulumme siihen kansaan, joka on saanut syntinsä anteeksi. (33:24) Herra  on  heittänyt  selkänsä  taakse  kaikki  meidän  syntimme.  (38:17)  Hän  on  pelastanut  meidät  iankaikkisen kuoleman kuilusta. 
 Syntiemme  anteeksiannon  hedelmänä  on  rauha, ja siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti. (32:17) Saamme uskoa, että tulevat päivämme hän turvaa, hetkestä hetkeen. Hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. (33:6) 
 Kuinka  turvallista  onkaan  iän  karttuessa  tarttua  Herran  sanaan:  ”Teidän  vanhuutenne  päiviin  saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (46:4)

KYLVÄJÄ 2/2019