tiistai 1. marraskuuta 2016

Jeesus- Hyvä Paimenemme


Mietin aamulla, mitä tänne näin marraskuun alkuun kirjoittaisin? Mieleeni nousi Hyvä Paimen, rakas Jeesus. Miten Hän rakastaakaan kaikenlaisia ihmisiä ja tahtoo koota turviinsa. 
Tänäänkin toivon ja rukoilen monen vastaavan kutsuun ja että  Isä heitä vetäisi. 
Golgatalta loistaa valo tänäänkin ,synnin  taakoittamaan sydämmeen,  heikon,  ahdistetun ihmisen toivoksi. Armonovi on vielä auki!

Lempi lauseeni on: Ps. 73:28
Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi. 


Lähellä Herraa, lähellä Jumalaa...siinä on hyvä olla, levätä armonkäsivarsilla! 
Olen fyysisten kipujen suhteen aika uupunut,mutta se on ihme, että kaiken tämän keskellä on rauha ja lepo. Suurin ihme, että sain uskonlahjan 11 vuotta sitten ja nimen elämänkirjaan. Kumpa osaisin kylliksi kiittää..Väliin helpompia päiviä kipujen suhteen ja niistä osaa sitten iloita tuplasti. Jumala pitänyt/pitää huolen ja valmistaa myös tehtävät ja antaa niihin voimansa, kullekkin päivälle erikseen. Ei omin voimin. Nyt on aikaa syventyä tutkimaan Raamattua ja aikaa rukoilla.
Ennen en pitänyt syksystä ja kaamoksesta, nyt olen löytänyt tästä ajasta lepoajan.

Muutama jae Raamatusta Hyvästä Paimenesta;

Johannes 10
9. Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
10. Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
11. Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.

12. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.

Ps. 23:1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.


Jes. 40:11 Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.


Hes. 34:11-23 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen.



Niin näköjään lähtee käyntiin tämäkin kuukausi " Paimenen hartioilla". :)


Ylhäällä oleva valokuva on viimeisistä parvekekukista, jotka eilen noukin vielä maljakkoon tyhjentäessäni ruukkuja. Keltainen ruusu äitienpäiväruususta, joka kukki ilonani näihin päiviin asti.

Laitan vielä yhden kuvan kesäparvekkeelta, jossa istuskelin paljon...monin miettein.


Runsasta siunausta päiviisi rakas ystävä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti