perjantai 5. elokuuta 2016

Aforismeja/ Fredrik Wislöff ja kesäkuvia

Laitan tähän kesäkuviani ja aforismeja Fredrik Wislöffin mietekirjasta Tähkäpäät. 



 Hengen täyttämän sisimmässä vallitsee merkillinen kahtiajakoisuus. Samalla kun hän tuntee oman köyhyytensä ja kurottuu yhä lähemmä Jumalaa hän ammentaa kaiken aikaa lähteestä, joka pulppuaa iloa, voimaa ja rauhaa. Eikä tämä lähdesuoni ehdy koskaan, miten paljon siitä juodaankin.


 Yhtä varmasti kuin häkistä päästetty lintu lennähtää vapauteen,  pelastettu  sielukin etsiytyy Jumalan tykö, pyhän elämän raikkaaseen ilmanalaan.



Tahtosi ei pysty pyhittämään sinua. Pyhitys on Jumalan työtä. Mutta Jumala ei pyhitä koskaan vastahakoista sielua.


Astia jonka kera tulemme Jumalan tykö, täytetään aina ääriään myöten, oli se suuri taikka pieni. Kristillisen kasvun päämääränä on aukaista jokainen sydämen soppi Jumalalle ja antaa hänen täyttää se.




Kristinusko ei ole syntynyt ihmisten uskonnollisen hapuilun tuotteena, se on Jumalan itsensä lähettämä ilmoitus.


Kristinuskoa on kutsuttu 'pettyneiden uskonnoksi'. Jääköön lausuma omaan arvoonsa. Oikeastaan niin onkin. Mutta kristityt ovat kiitollisia kokemastaan pettymyksestä, sillä se mitä he sen jälkeen löysivät ei enää pettänyt heidän odotuksiaan. Muilla on pettymys kokematta, ja siitä tulee niin muodoin kahta katkerampi ja samalla myös monin verroin kohtalokkaampi.





On parempi kasvattaa lapsia ystävällisessä ja hyväntuulisessa hengessä kuin siirtää heihin uskonnollista ahdistusta.
 

Ihmiselämä alkaa huudolla ja päättyy huokaukseen. Mutta huudon ja huokauksen välissä on yllin kyllin tilaa hymylle.





Terävinkään ajattelija ei voi ymmärtää ristin arvoitusta, mutta kurjinkin syntinen voi saada osakseen rististä virtaavaa voimaa.


Kristuksen armon julistaminen sellaiselle, joka ei ole vielä tarvinnut sitä elämässään, on samaa kuin voitelisi kiveä balsamilla.




Uskovien välinen yhteys ei ole pelkkä opinkohta johon uskotaan, vaan realiteetti joka eletään todeksi.
 

Esirukous on se tykistö, joka murtaa vastustajan rintaman jo ennen suurhyökkäystä.


Meidän on unohdettava ja annettava anteeksi menneet vääryydet. Ellemme tee näin, kaunastamme tulee bumerangi joka vie meiltä mielenrauhan ja tuhoaa hermomme. Vanhojen vääryyksien hautominen on samaa kuin hengittäisi jatkuvasti saastunutta ilmaa keuhkoihinsa.


 Hengen täyttämä on kuin tunturiretkellä Jumalan armon suuressa valtakunnassa. Jokaiselta uudelta huipulta jonka hän saavuttaa avautuu uusia ihania näköaloja.



Kristitty joka kykenee vähiten auttamaan itseään on päässyt pisimmälle pyhityksen tiellä.



Ken on köyhin itsessään on rikkain Jumalassa. Se joka kaipaa häntä kipeimmin, on lähimpänä Hengen täyteyttä.



Mitä enemmän astumme valon piiriin, sitä selvemmin näemme pienimmänkin likatahran vaatteissamme. Mitä lähemmäksi Jumalaa tulemme, sen paremmin huomaamme syntimme.


Minän tuskallinen kuolema on sielun autuas onni.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti