Armo on Kristus minun puolestani ja Kristus minussa / Niilo Tuomenoksa

Lähde: Armo riittä lehti 

AR2011-1 yksisivuinen.pub (kristitynfoorumi.org)

 

Armo on Kristus minun 
 puolestani ja Kristus minussa

”Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos  näet   vanhurskaus  saadaan  lakia  
noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan” (Gal. 2:21). 

Lakihurskauden pohjakerroksessa asuu peto.Lakihurskas  tunnetaan siitä, että hän on lakkaamatta lähimmäisensä  kurkussa, tekemässä parannusta toisten synneistä ja  valtaamassa itselleen etummaisia paikkoja.
  Galatalaiskirje on osoitettu eksytetyille, lammastarhalle,  jonka keskuudessa on mekastanut korkeaa hengellisyyttä  näyttelevä raateleva koiralauma. Lakihurskaus mitätöi  armon. Armo ei suostu olemaan tyly. Se tulee juhtansa selästä sitä nopeammin alas, mitä suurempi vahinko  jonkun kristillisyydessä on tapahtunut. Siitä  puuttuu     kiihkomieliseen  oikeaoppisuuteen  kuuluva  raakuus. Se  asioi  rakkauden voimin silloinkin, kun sen kasvoille syljetään.
  Jumala ei jätä ketään tuuliajolle. Hän näkee vaivaa armosta langenneittenkin pelastamiseksi. Paavali koki, ettei ketään ole niin vaikea valaista kuin lain alla elävää  kristittyä. Hän selittää ja todistelee. Hänellä on joka hetki  pelko siitä, hän menee opissa tai vaelluksessa Kristuksen ohitse.
  Tuo  vaara  onkin  olemassa.  Syntien  synti on tehdä  Jumalan armo mitättömäksi. Silloin turhennetaan  Kristuksen kärsimys ja kuolema. Lain tiellä joudutaan  toivottomuuteen.
  Paavali ei tee Jumalan armoa turhaksi. Jumalan armosta minä olen se, mikä minä olen, eikä hänen armonsa ollut minun kohdallani turha, hän kirjoittaa. 
  Armo on Kristus minun puolestani ja minussa. Sen  hallitessa ei jää tilaa lihan pyrkimyksille tulla pyhäksi.  Armo nujertaa ylpeyden, joka väsymättömästi pyrkii  minussa esiin. Armo on minulle enemmän kuin elämä.
  Kyselemme ehkä, kuuluuko tämä armo kuitenkaan  meille, kuuluuko se minulle. Erehdyksemme,  lankeemuksemme, heikkoutemme ja syntisyytemme    nousevat vuorina eteemme, kun ajattelemme  heittäytymistä Jumalan armon turvaan. Emme rohkene tulla huikaisevaan valoon. 
  Ovi armoon on auki suurimmallekin syntiselle. Saamme  anteeksi armosta, emme ansiosta. Pakkala sanoo, että  puhekin omasta mahdollisuudestamme on  ymmärtämättömyyttä, jopa röyhkeyttä. 
  Päästyämme  armon  suojaan  olemme  todella turvassa.  Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa, hänen  sydänveressään, haihduttaa  syntivelkamme   olemattomiin.  
Se on armoa ja rakkautta, joka ei muistele kärsimäänsä   pahaa.  Se  on  rakkautta  ja  armoa, joka peittää syntien paljouden. Armon  tähden  eilisestään  vapautettu  
sielu nousee kuin lintu taivaalle.

Niilo Tuomenoksa (1893–1976) 
Sana-lehdessä 1950-luvulla.