lauantai 3. lokakuuta 2015

Fredrik Wislöffin rukouskirjasta





Tänäkin kauniina aamuna saamme laittaa luottamuksemme Jumalan omaan sanaansa.
Kiitos tästä uudesta armon aamusta!


Viime talvena tein kirpparilöydön ja sain Fredrik Wislöffin rukouskirjan. Olen saanut paljon kirjasta. Tietääkseni sitä ei ole enää saatavilla kirjakaupoissa.
Jaan tähän kirjoituksen kirjan sivulta.


Fredrik Wislöff
Rukouskirjani


3.päivä Ilta

Kahden käden välissä

Minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku,
eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Joh. 10:28

Minä olen sinun kädessäsi, Herra Jeesus.Sinut naulittiin kerran ristille, ja nyt minä saan panna kaikki syntini ja kaikki puutokseni naulan lävistämään käteesi. Mikään mahti ei voi riistää minua sinulta, sen sinä lupaat.
Ja sitten vielä lisäät: "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä."
Näen hengessäni, miten tämä Jumalan väkevä käsi ojentuu alas taivaasta ja asettuu Jeesuksen käden päälle. Ja minä olen näiden kahden käden välissä.
Sitten kuulen kahdenkertaisen lupauksen vakuuttavan lohdullisesti: Kukaan ei voi riistää heitä näistä kahdesta kädestä.
Turvallisempaa paikkaa ei ole koko maailmassa. Siinä saan levätä armosta - tänä yönä ja kaikkina päivinäni.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti